Työpäivä takana, toinen huomenna.
Käyn siis kuntouttavassa työtoiminnassa kahdesti viikossa.
Se on kyllä mulle ehdoton maksimi. Aiemmin henkinen jaksaminen jo oli vaikeaa, nyt tullut lisäksi viime keväästä asti tämä fyysisen kunnon romahtaminen. Työhöni kuuluu myös paikkojen siistinä pitäminen eli siis ihan perussiivousta yms. Olen aina ihan poikki kun kotiin tulen.
Työpäivä on viiden tunnin mittainen, saan lähteä jo tuntia aiemmin jos olen hommat saanut tehtyä.
Tänään jouduin ottamaan avaavaa keskellä työpäivää eli ylimääräistä.