"Eväitä henkiseen jaksamiseen pitkäaikaissairauden kanssa

Psykologi Pirkko Lahti puhui 11.10.2006 Biomedicumissa henkisestä jaksamisesta ja sairauden heijastumisesta mielen hyvinvointiin. Luentotilaisuutta olivat kanssamme järjestämässä Helsingin Hengitysyhdistys, Epilepsiayhdistys sekä Allergia- ja astmayhdistys.

Luennon aluksi Pirkko Lahti varoitti jäämästä sairauden, sen aiheuttaman vihan tai surun vangiksi. Katkeruus olisi työstettävä pois, sillä se kuluttaa voimia ja voi pahentaa oireita. Psyyke ja fyysinen jaksaminen kulkevat käsi kädessä.

Diagnoosin kuulemisen jälkeen tunnepuoli nousee pääosaan, ja usein suuri osa hoitohenkilökunnan potilaalle antamasta asiatiedosta valuu ohi korvien. Tiedon omaksuminen vaikeutuu jos lääkäri kertoo asiat ammattitermein. Hoitohenkilökunnan olisi oltava tilanteessa läsnä ja jaksettava toistaa potilaan kannalta tärkeä tieto.

Tieto sairastumisesta käynnistää kriisin ketjun, johon kuuluvat sokki, depressio, mielialavaihtelut, syiden pohdinta, katkeruus, vaihtoehtojen punnitseminen. Mietitään olisiko käynyt toisin jos olisin toiminut eri tavalla. Aggressiovaiheeseen ei kuitenkaan pidä jämähtää vangiksi, vaan katse on suunnattava eteenpäin.

Sairauden aktiivivaihe herkistää ja kaikki arkiset tapaamiset ja tapahtumat joko rakentavat tai raunioittavat meitä. Jos lääkäri istuu vastaanotolla selin potilaaseen ja kirjoittaa muistiinpanojaan, inhimillinen kontakti jää väkisinkin puuttumaan.

Potilaan onkin oman etunsa vuoksi hyvä kysyä ja ottaa häntä askarruttavat asiat puheeksi. Kaikkeen ei kannata alistua, vaan väärää kohtelua voi kritisoida! Ennen seuraavalle vastaanotolle menoa kannattaa kirjata ylös tärkeät kysymykset. Näin ne eivät pääse kiireessä unohtumaan. Myös vastaukset voi nopeasti merkitä samalle paperille."

"Pirkko Lahti muistutti myös, ettei potilaan kannata syyllistää itseään. Jälkiviisaus ja jossittelu eivät hyödytä. Ihminen toimii kriisitilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla, senhetkisen tiedon varassa."

Ylläolevan luin Hgin Hengitysyhdistyksen lehdestä "elämä voittaa"
Netistä koko artikkeli löytyy täältä

Noinhan mulle juuri nyt on käynyt: sain uuden diagnoosin ja koko elämä heitti häränpyllyä..
Kyllä mä tästä vielä selviän. Selviänhän? g075.gif