Jännä tunne: olen antanut yhdelle oikean elämän ihmisistä blogini osoitteen. En antanut sitä harkitsematta mutta en kuitenkaan pohtinut asiaa kovin pitkään. Sen antaminen vain tuntui tosi luontevalta. Tänään oltiin yhteyksissä sähköpostitse, kertoi seuraavansa tätä.

Jäin miettimään että miten tämän paljastaminen ko henkilölle olikin niin helppoa, luontevaa ja oikean tuntuista, vieläkään en kadu, häpeä tms. En rajoita kirjoittamista hänen takiaan ym. Ehkä syy on siinä että koen aika paljon yhteenkuuluvaisuutta, hämmästyttävää kyllä. Ollaan oltu  samassa ryhmässä  pieni aika ja jostain syystä vain yhteys syntyi vaikkei päivittäin, viikottainkaan olla kontaktissa. Välillä meni jopa kuukausia ilmaan mitään yhteyttä. Minä olen tässä(kin) suhteessa se passiivinen osapuoli, ikävä kyllä.

On yksi ihminen jonka kohdalla olen pohtinut, antaisinko osoitteen vaiko enkö. En ainakaan toistaiseksi. Syytä en osaa sanoa, näin vain on. Olen tämän ihmisen tuntenut jo vuosikausia ja yhteistä vertaistaivalta on pitkästi, mikään ajatus ei yllätä puolin eikä toisin mutta kuitenkaan en tätä halua paljastaa.

Ajattelenko sitten että tulisin tuomituksi jotenkin, nörttinä? Tuohonkaan en oikeastaan usko. Täytyy miettiä tätä. En tiedä palaanko aiheeseen, päässäni välillä ehkä pyörittelen..

Ehkei kannata paljastaa kaikkea jos se ei kerran oikealta tunnu, niinhän se menee.
Jep.