Toissayönä nukuin kellon ympäri, eilen olin taas ihan poikki. Aamulla heräsin klo 5 kovaan yskimiseen.
En sitten enää saanut unta, nyt kyllä jo väsyttäisi mutta töihin lähtö edessä.

Masennuskierre päällä, tekisi vain mieli laittaa pää tyynyyn ja peitto korville, paeta kaikkea.
Tätä on nyt jatkunut pitkään, alaspäin menossa koko ajan.
Ensi viikolla pohditaan uutta lääkitystä eli mikä se sitten olisikaan.

Erityisen tärkeää olisi nyt saada mieli edes jonkinlaiseen tasapainoon kun taiteilen myös fyysisen jaksamisen kanssa. Kat kun vaikuttaa myös mieleen, tietysti. Ja mieli vaikuttaa kat::iin. Kierre on valmis ja mie pyörteessä..