"Leskenlehti 5.4. - 2.5.
 
 Leskenlehti on vaatimaton, Kuitenkin kaikki huomaavat sen.
 Samoin on leskenlehti-ihmisten laita, he säteilevät hyvää
 tuulta ja ilahduttavat läsnäolollaan muita. He tuntevat hyvin
 itsensä, hyväksyvät virheensä ja ovat siksi muiden mielestä 
 välillä hätkähdyttävänkin avoimia kertoessaan itsestään.
 Leskenlehti ei pelkää olla seuran keskipisteenä ja on
 muutenkin mielellään esillä. Leskenlehti-ihmistä on helppo
 lähestyä ja hänestä saa nopeasti hyvän, luotettavan ystävän.
 Rönsyilevä ja utelias luonne esiintymishalun yhteydessä
 johtaa kuitenkin siihen, etteivät kaikki pidä leskenlehdestä.
 Siksi leskenlehti viihtyy parhaiten kaltaistensa joukossa.
 Lyhytjänteisyys ja pintapuolisuus ovat leskenlehdelle
 ominaisia piirteitä ja siksi hän nauttii töistä, joista tulee
 nopeasti valmista ja joiden tulokset näkyvät kunnolla.
 Kärsivällisyys on hyve, jota leskenlehden on opeteltava koko
 elämänsä. Leskenlehdellä on kaksi lähes kokonaan toisistaan
 poikkeavaa elämää. Alkuvaiheessa (kukkiessaan) se on sirkeä
 ja näkyvä. Aikuistuessaan leskenlehtipersoona tekee saman
 kuin nimikkokasvinsakin; vaihtaa luonnetta. Leskenlehti
 kasvattaa valtavat tummanvihreät lehdet. Leskenlehti- ihminen
 saattaa aloittaa aikuisiässä uudelleen opinnot, vaihtaa
 ammattia, muuttaa asumaan maalle tai muuten "vetäytyä" omien
 suojalehtiensä varjoon. Jos leskenlehti solmii avioliiton
 nuorena, toimii se parhaiten toisen
 leskenlehti- ihmisen kanssa. Yhdessä kasvaminen ja
 muuttuminen lujittaa liittoa vuosien mittaan."

Ainahan noissa paljon tuttua on heh.

Käy kurkkaamassa omasi täällä