Menin osastolle. Poika oli päässyt hengityskoneesta! Kovin on levoton ja kivulias mutta tämä päivä kuulemma vaikein juuri siksi kun lääkitystä ei enää voi antaa niin suuria määriä kuin aiemmin että jaksaa hengitellä.

Kääntyi heti ääneni suuntaan ja kyyneleet valuivat molemmista silmistä eli tunnisti!
Kaikki on vielä mahdollista!
Toki takapakkiinkin täytyy varautua mutta päivä kerrallaan mennään. Paljon on jo edetty näinkin lyhyessä aikaa. Ehkä lähiaikoina voidaan siirtää jo tavalliselle osaastolle.

Pyydettiin pojan vaatteet ja tavarat. Veriset ja risaiset heitettiin pois, muut vei miniä kotiin.

Kotimatkalla bussissa purskahdin itkuun, nyt helpotuksesta.