Koen suurta katkeruutta enkä hyväksy sitä tunnetta itsessäni. Se syö ja nakertaa.
Poikahan siis edelleen teholla jossa vierailuajat rajallisia ja myös vieraitten toivotaan tulevan samanaikaisesti ettei ole jatkuvaa ramppaamista. Etusijalla tietenkin lähiomaiset.
Olisin halunnut mennä myös huomenna.
Lasten isä on nyt kuitenkin antanut pitkän matkan takana oleville sukulaisilleen luvan tulla huomenna poikaa katsomaan eli heitä on kolme ja tietenkin miniän kuuluu saada käydä mielestäni joka päivä. Minä nyt jättäydyn pois koska en halua rasittaa poikaa liialla hälinällä.
Isä ottaa taas ohjat käsiinsä ja minä väistyn.
Ja olen katkera.
Ainut lohtu on siinä ettei poika mua siellä nyt osaa kaivata. Mutta tunnistaa kun olen siellä. Ja haluaisin olla. Haluaisin koskettaa.

Olen paha.