Mulla taipumusta olla ankara itselleni: heti kaikki nyt kuntoon ja sitten petyn kun en pysty.
Nyt olen taas tilanteessa jossa kaikki on sekaisin pään sisällä, kaikelle pitäisi juuri nyt heti ja tässä pystyä tekemään jotain..
Eihän se niin onnistu. Pienin askelin pitää edetä.

Mulla on voimat "kortilla". Kuitenkin on asioita jotka hoidettava ihan aikataulullisesti:
  • työ joka teettää hommia myös kotona.
  • vapaaehtoistyö
  • lääkemuutos menossa
  • kodinhoito, askareet jotka vie voimia tällä hetkellä, aloitekyky kateissa.
  • tottuminen jokapäiväiseen itseni tarkkailuun ja lääkitsemiseen hengityksen osalta, siitäkin lääkäriaika vasta viikon päästä eli silloin saan kunnon lääkityksen, nyt vasta pelkkä avaava.
  • rentoutumisen opettelu on menossa, anteeksianto itselle kuuluu samaan pakettiin.
  • liikunnassa aloitin kuitenkin jo tuon keilailun, pitää olla siihen tyytyväinen nyt, lisää sitten kun voimaa on enemmän.
  • tupakanlopetus on mielessä koko ajan, se tärkeysjärjestyksessä kärkipäässä.
  • tulossa myös taas lapsenlapsen hoitoviikonloppua eli voimia pitää riittää siihenkin, se kuitenkin ihana asia mun elämässä.
Tässä vaiheessa laihduttaminen tuntuu tuhoon tuomitulta jo etukäteen, saan vain pahaa mieltä kun en onnistu koska ahmimista on päivittäin. Lääkityksenmuutos toivottavasti tuo apua tuohon. Seuraan painoa viikottain mutta nyt en odota ihmeitä.

Joka tapauksessa mun pitää nyt rauhoittaa päätäni, sivuoireita vääjäämättä tulee lääkemuutoksesta, toivottavasti vain vähän.

Voi luoja, miksi tää kaikki on niin tuskaa!!