Mikä minua siinä psykpolilta poislähdössä pelottaa?
Tiedän olevani paremmassa kunnossa henkisesti kuin pitkään aikaan. Jaksan tehdä asioita, ottaa itse selvää, hoitaa asioita ymsyms. Lääkitys tuntuu tällä hetkellä toimivan.
Mutta! Henkinen tuki on ollut valtava, on ollut ihminen joka oikeasti on kuunnellut mua ja paneutunut mun asioihin, ottanut oma-aloitteisesti selvää puolestani jos nähnyt etten ole itse kyennyt. Pelkkä tietoisuus siitä että varattu aika on tulossa, rauhoittaa. Tunne siitä etten ole yksin.
Ystäviä en osaa/halua kuormittaa kaikilla hulluillakin ajatuksilla. Nettiin en kaikkea voi/halua kirjoittaa.
Tarvitsen siihen ulkopuolisen ihmisen, sellaisen josta tiedän etten kuormita.

Jatkossa olen kai sekaisine ajatuksineni yksin, ihan totaalisesti yksin. Ja se jos mikä pelottaa.