"Yhtenä iltana ei olis historiaa,,, yhtenä iltana alusta vois aloittaa,,,"
Noin lauleli Hector juuri radiossa.
Juu. Niinpä.

Mulle on iskenyt joku alavireinen epätoivo. Masennus. Hällä väliä-tunne.
Nämä fyysiset tekee toivottoman tuntuiseksi kaiken.
Miksi pitäisi sitä sun tätä kun tää kaikki loppuu kuitenkin. Pian. Ajatuksiin hiipinyt vahvasti tunne siitä ettei kauaa enää ole jäljellä. Vaikka järki sanoo ettei tuossa ole päätä eikä häntää mutta se tunne. Se on todellinen.
Elän epäterveellisesti edelleenkin, en mitään ole muuttanut. Prakatkoon sydän, menköön happi. Ahmimista on, paino ei laske. Liikunta on hmm.. aikas minimissä. Kun en vain saa itsestäni irti!

Huomenna on lääkäri, ensi viikolla omahoitaja. Lääkärin kanssa sydämestä jutellaan. On mulla sydän, on.

Niin, se omahoitaja. Kaipaan niin paljon niitä keskusteluita mun henkisestä jaksamisesta! Nyt painottuu kuitenkin enemmän tuohon fyysiseen.
Plääh.

Ja on niin hikikii