Niin se aika on vierähtänyt: pari vuotta olen kirjoitellut netin ihmeelliseen taikamaailmaan omituisia höpinöitäni. Vuodatukseen siirryin muualta viime vuoden lopulla. Ja jutut eikun höperöityy.. Tänne kun saa noita kuviakin mukaan.

Jotain mussa on tapahtunut. Epävarmuutta ilmenee, erakoitumista. Tutustun ihmisiin, en uskalla mennä kauhean lähelle, pelkään tulevani kuitenkin hylätyksi. Olen siis kauhean epävarma itsestäni, jutuistani, sisäisestä ja ulkoisesta. Olen oikeastaan ihan varma etten kelpaa, parempi siis vetäytyä.
Enkä toisaalta niin hirveän kauhean kamalasti jaksa sosiaalinen ollakaan.

Vieraaseen joukkoon mun on helppo mennä, mua ei tunneta eikä mun asioista tiedetä, sulaudun joukkoon niin sanotusti.Koneen kautta on niin helppoa, voi vetäytyä just sillä sekunnilla kun haluaa. Ja voi nielaista sanoja, olla kuulematta sanoja yms. Ihmiset aika harkitusti yleensä kuitenkin kirjoittavat, ensin mietitään edes nanosekuntti.

Olen ikäväkseni törmännyt myös omaan tuomitsevaisuuteeni. Hirveän herkästi leimaan ihmisen. Esim jos jollain menee totaalisesti hermot, mie en enää halua olla tekemisissä ollenkaan. Vaikken kohteena siis olisi minä vaan kuka tahansa. Äkkipikaisuutta en kestä ollenkaan. Enkä jankkaamista. Enkä toisten asioitten urkkimista. Enkä humalaisia. Olen siis suvaitsematon. Apua!
Tuomitsen muita kun pelkään tulevani itse tuomituksi? Niinkö? Pitää miettiä. *huokaus*
Kohta en tunne itseäni enää..

Joo joo, tästä sepustuksesta nyt kukaan taas saa mitään selvää, viimeisenä mie itse! Kai. Ehkä.
Ja hei, kaiken epävarmuuden ja itseinhon peitän huumoriin. Sen taakse on niiiiiiiiin helppo paeta.
Jos joku luulee että suhtaudun asioihin aina hyvin kepeästi niin erehtyy pahan kerran siis.. Kaikki pyörii mun pään sisällä!